Ihmiskunta koostuu kolmesta eri sukupuolesta, jotka ovat: alfa, beeta ja omega. Henkilön sukupuolta ei voi tietää hänen ulkoisesti kehostaan, mutta tietyt sukupuoleen liitetyt stereotypiat esimerkiksi vaatetuksen suhteen voivat antaa viitteitä mihin henkilö kuuluu. Ainoastaan läpikäyty raskaus näkyy fyysisesti henkilössä kasvaneina maitorauhasina ja leveämpänä lantiona.
Tutkimuksien mukaan sukupuolen esiintyminen on hyvin geneettistä, mistä johtuen tiettyjä sukupuolia voi esiintyä esimerkiksi yhden suvun sisällä runsaasti. Tästä johtuen esimerkiksi alfapainoitteiset suvut ovat pyrkineet naittamaan lapsiaan keskenään, jotta alfojen esiintyminen pysyisi halutuissa rajoissa. Lyhyesti ilmaistuna: mitä moninaisempia sukupuolia suvussa esiintyy, sitä epävarmempaa tulevan lapsen sukupuoli on. Luonto on kuitenkin yllätyksiä täynnä, sillä myös geenivirheet tai jopa useamman isovanhemman takaa tulevat geenit voivat aktivoitua, mistä johtuen ”puhtaana” pidettyihin sukuihin voi syntyä odottamattomalla sukupuolella varustettu lapsi.
Vanhemmat ovat voineet 1980-luvulta lähtien halutessaan ottaa lapsivesinäytteen selvittääkseen lapsensa sukupuolen. Tutkimuksen yleistymisen myötä varsinkin omegojen abortointi on kasvanut huomattavasti. Varovaistenkin arvioiden mukaan omegasikiön kohdalla abortin mahdollisuus on 30-50%, joissain Aasian maissa omegasikiö abortoidaan miltei 100% mahdollisuudella. Tästä johtuen seulonnat on tehty monissa maissa maksullisiksi, jotta omegapopulaatio ei romahtaisi täydellisesti. Tämä on johtanut siihen, että monissa maissa omegoita esiintyy lähinnä köyhimmissä perheissä, joilla ei ole ollut varaa tehdä sukupuolenselvitystutkimusta. Maailmanlaajuisesti omegavauvoja hylätään runsaasti synnytykseen jälkeen ja suurin osa heistä kasvaa orpokodeissa, mistä he useimmiten päätyvät päihteiden ja prostituution maailmaan.

Comments (0)
See all