Ensimmäinen sensaatio, jonka muistan ikinä tunteneeni oli nälkä. Vastasyntynyt minä syntyi vatsa täynnä, mutta melkein luurankona ja itki kovempaa kuin kukaan vauva sinä iltana sairaalassa. Äitini otti minut syliin ja vaistomaisesti yritin purra häntä vaikka minulla ei tulisi olemaan hampaita useisiin kuukausiin. Nenäni haistoi herkullisen lihan ja veren ja hampaaton suuni “puri” hellästi äitini ja isäni sormia. Vielä tässä vaiheessa se oli suloista ja he nauroivat ja antoivat minun imeä sormiaan. Kun ensimmäinen hampaani tuli ja puraisin hoitajaa sormesta kukaan ei enää nauranut tai pitänyt minua suloisena. 

Alipainoni takia olin kauan syntymäni jälkeen sairaalassa. Kukaan lääkäri tai hoitaja ei keksinyt miksen suostunut syömään oli kyseessä sitten äitini maito tai korvike. Vaikka olin vasta vauva, minä itse tiedostin mikä ongelma oli. Pullukat käteni hapuilivat ja tarttuivat tiukasti niin hoitajiin kuin vanhempiinikin. Ne yrittivät turhaan repiä irti ihoa ja lihaa ja suuni yritti epätoivoisesti samaa. Minulle annettiin ravintoa letkulla ja painoni nousi, mutta itkuni ei vaiennut kunnes tajusin voivani tyydyttää nälkää edes vähän imemällä omia sormiani tai varpaitani. Mutta nälkä ei tulisi tyydyttymään tällä tavalla pitkään. Pari päivää sen jälkeen kun puraisin hoitajaa sain luvan mennä kotiin äidin ja isän kanssa.  

Vielä pari viikkoa sen jälkeen vanhempani saivat elää ihanassa satumaailmassa, jossa heille oli syntynyt täysin terve ja normaali pikku tyttö. Minua pidettiin sylissä ja näytettiin sukulaisille ja osasin hymyillä ja nauraa. Olin myös oppinut syömään normaalia ruokaa, vaikka en saanut siitä mitään irti. Sen parin viikon ajan vauvana, olin ihminen. Tai ainakin osasin näytellä sellaista täydellisesti. Ruoka hillitsi nälkää, mutta ei vienyt sitä pois. Oman lihani imeminen teki samoin. Mutta nälkä kasvoi kärsimättömäksi. Se halusi syödä lihaa. Kunnon lihaa. Sinä yönä en herännyt itkemään ja äiti ja isä luulivat kaiken olevan hyvin, mutta aamulla kehtoni ja naamani oli verinen ja sormeni visusti suussani niiden parin hampaan otteessa jotka minulla nyt oli.  

Isäni kurotti kehtoon ja ensin hellästi, sitten vähän jämäkämmin yritti vetää sormeani vapaaksi. Mutta nälkä oli vihdoin tyytyväinen kun oma vereni, osa ihostani ja lihastani oli vatsassani. Ja nyt haistoin jopa unissani uuden herkullisen lihan aivan nenäni edessä. Otteeni irtosi ja vanhempani näkivät vihdoin miten paljon vahinkoa olin saanut aikaan vain yhdessä yössä ja neljällä hampaalla. Iho sormestani oli kokonaan poissa ja paljasta lihaa sen alla oli pureskeltu. Sitä ei erottanut veren suuren määrän takia, mutta kynnen olin repinyt irti ensin ja sylkäissyt patjalle. Äitini juoksi vessaan ja oksensi. Isäni ei tiennyt mitä tehdä. Mutta minä tiesin. Nenäni seurasi lihan tuoksua ja kuolaava suuni tuli perässä. Käytin kaikki voimani tarttuessani isäni lähimpään sormeen, vedin sen suuhuni ja puraisin.